Lisää tätä tyttöä

(Kohta te tiedätte musta jo niin paljon, ettei ketään kiinnosta enää lukea tätä. Mut hei, who cares?)

Vuoden vaihteessa on mielestäni hyvä hetki avautua itsestään vähän lisää. Viimeksi tein sen kuvilla ja tarinoilla menneestä, nyt haluan kertoa enemmän siitä, mitä nyt olen: 

KYMMENEN ASIAA, JOITA VIHAAT YLI KAIKEN:

kuva

1. Nipottaminen, valittaminen sun muu pikkumaisuus. Ylipäänsä elämään tyytymättömyys. Jos joku asia on huonosti, tee sille jotain! Ei se jauhaminen sitä muuta, vaan teot.

2. Liiallista oman edun tavoittelua. Tässä maailmassa on muitakin, kuin vain sä ja sun napas. Raha ja tietyt etuudet ei oo tärkeintä, ihmisten tulisi opetella olla onnellisia elämän pienistä iloista. Niin kliseistä kuin se onkin.

3. Omien aivojen käyttämättä jättämistä. Tietysti mielipiteet voi olla samanlaisia kuin joillain muilla ja saakin olla, mutta ei muita ole silti aina pakko miellyttää. Välillä saa ja pitääkin tehdä niinkuin itse haluaa. Ja käyttää niitä omia aivoja, kukaan mu ei tee sitä sun puolesta.

4. Pakko. Teen mielummin asioita oman mielenmukaan, en halua olla kenenkään sätkynukke.

5. Säännöt ja liika suunnitelmallisuus. Sama kuin yllä, ahdistaa jos joutuu olla liian holhouksen alla.

6. Asioiden "auki" jättämistä, kontrolloimattomuutta. Tässä taas näkee suuren ristiriitaisuuden persoonassani. Ylläolevista huolimatta vaadin kuitenkin, että asiat ovat itseni kontrolloitavissa, tiedän missä mennään ja jos johonkin ryhdytään, ryhdytään sitten kunnolla eikä jätetä kesken. Vaikken tähän itse läheskään aina pystykään :D

7. Vastaan väittämistä. Eri mieltä saa ja pitääkin (kuinkahan monta kertaa tässä pääsee vielä toistamaan itseään?!:D) olla, mutta väenvängällä, vain vastaanväittämisen ilosta se on turhaa ja äärimmäisen rasittavaa.

8. Hiuksia, jotka eivät suostu taipumaan oikein. Lähes joka aamu saan taistella tämän heinätukun kanssa, argh!

9. Täyttä vaatekaappia, joka ei sisällä mitään päällepantavaa tai toisiinsa sopivaa. Olisi mahtava oppia luopumaan turhasta ja saada hankittua tilalle vain käyttökelpoista, loputtomasti muunneltavaa ja kestävää.

10. Laadun kalleutta. Miksei opiskelijalla voisi olla varaa kertaheitolla täyttää kaappinsa ja kotinsa kestävillä ja eettisesti oikeilla valinnoilla, oi miksi?

YHDEKSÄN ASIAA, JOTKA OVAT OMINAISIA SINULLE/LUONTEELLESI:

(kuva)

1. Asioiden unohtelu. Se vain on suuri osa minua. Suurin osa ei voi sietää sitä piirrettä, mutta itse pidän lievää hajamielisyyttä ja myhästelyä vain söpönä. Jos se vaan pysyisi lievänä..

2. Levottomuus, keskittymiskyvyn puute. Tarvitsen jatkuvasti tekemistä, vaihtelua ja virikkeitä.

3. Innostuminen pienenpienistäkin asioista. Oi, tätä taipumusta en vaihtaisi mihinkään! Mikään ei ole ihanempaa kuin nähdä kevään ensimmäinen perhonen, pyydystää lumihiutaleita kielellä tai katsella tähtitaivasta. Pieniä asioita maailmalle, mutta minulle koko maailma.

4. Tärkeistä ja koskettavista asioista jauhaminen. Olen sitä kaliiperiä, että tarvitsen asioille aikaa. Aikaa jauhaan iistä ja hokea samoja juttuja peräjälkeen, niinkauan että itsekin jo kyllästyn. Sama pätee myös hyvään musiikkiin sun muuhun vastaavaan.

5. Mielialan sahaaminen nollasta sataan kymmenessä sekunnissa. Nyt rakastan kokomaailmaa ja voisin suudella vaikka Tarja Halosta onnellisuuteni vuoksi, kohta taas olen valmis jättämään koko maailman taakseni ja unohtamaan kaiken, Missään ei ole mitään järkeä ja mikään ei kiinnosta.

6. Yleissivistymättömyys. Vasta vuosi sitten minulle kerrottiin, että Uusi-seelanti on Australian vieressä eikä suinkaan Irlannin tilalla. Hitleristä en tiedä muuta kuin viikset ja Suomen presidenteistä muistan Tarja Halosen, Martti Ahtisaareen, Kekkosen ja Koiviston. Hallinto-kausia on turha tältä neidiltä kysyä. Kuitenkin rakastan tätä piirrettäni ylikaiken, joka päivä voi oppia jotain uutta eikä kavereilla tule ainakaan tylsää kun saa päivästä toiseen ihmetellä, miten en voi tietää itsestäänselvyyksiä, asioita jotka opetettiin jo kohdussa.

7. Taivaanrannan maalaus, haaveilu. Pieni pakokeinoni inhottavista tilanteista ja ahdistavista hetkistä.

8. Ikuisen lapsuuden ja velvotteista vapaan elämän ihannointi. Liittyy rajoihin ja sääntöihin. Nukun lähestulkoon jokainen yö ikkuna auki, jotta Peter Pan pääsisi hakemaan minut mikämikä-maahan.

9. Turhanpäinen valittaminen. Jep, vaikka vihaan valittamista ja nipottamista, sorrun siihen itse hyvinkin usein. Rankkaa :D

KAHDEKSAN TAPAA VALLOITTAA SINUT JA SYDÄMESI:

(kuva)

 

1. Semisti vaikeasti tavoiteltavan esittäminen. Toimii niin pari- kuin ystävyyssuhteitakin ajatellen. Itsenselvät ja helpot ihmiset ovat liian tylsiä, jotta jaksaisin kiinnostua heidän seurastaan.

2. Hyvä ruoka. Hyvää ruokaa ie vaan voi vastustaa!

3. Elämänmyönteisyys. Vaikka itse olenkin mielialojeni kanssa varsinainen kameleontti, niin siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) arvostan muissa ihmisissä trvettä elämänmyönteisyyttä. Se vaan on niin ihailtavaa!

4. Yllätyväisyys ja asioiden positiviinen ihmettely. Niinkuin ominakin piirteinäni, myös muiden piirteinä pidän näitä asioita söpöinä ja ihailtavina. Mikäli eip ysty nauttimaan ja ihmettelemään pieniä asioita, ei pysty nauttia koko elämästäkään. Elämä koostuu pienistä kokonaisuuksista ja sen takia ne onkin tärkeimpiä. Little things come first.

5. Hyväksyminen minut sellaisena kuin olen. Minä oon minä enkä muuksi muutu, jos et sitä kestä ni lähe kalppimaan!

6. Jalat maassa, pää pilvissä - asenne. Maanläheisyys ja normaali järkeily on turvallista ja sen takia ihanaa, mutta siitä huolimatta pitää osata antaa ajatusten lentää ja uskoa mahdottomaankin. Ei se elämä kaadu vaikka välillä kurkottelisikin liiankin korkealle. Jos ei kokeile, ei voi voittaa.

7. Oikea musiikkimaku. Söpöilymusiikki, sanojen osaaminen ulkoa, musiikin fiilistely. Se on niin suuri osa itseäni, että saman löytäminen toisesta tekee suuren vaikutuksen.

8. Asiallisen rento ja hupaisa ote elämään ja koko maailmaan. Ei elämä oo niin vakavaa! Huominen tulee vaikak tänään vähän mokattaisiinkin. Virheistä voidaan oppia ja kerran me täällä vaan ollaan Nyt mennään!

SEITSEMÄN ASIAA, JOITA TOIVOT TÄLLÄ HETKELLÄ:

(kuva)

1. Toivon vihdoin ja viimeinen valmistuvani ajallaan. Syksy 2011 ja lähihoitajan ammatti, täältä tullaan!

2. Lottovoittoa. Raha helpottaisi elämää kummasti. Voisi ulkoistaa kaiken ikävän muille ja itse nauttia siitä, mitä oikeasti haluaa. Sen avulla voisi myös helpottaa paljon muidenkin elämää.

3. Maailmanrauhaa. Selvää missi-ainesta!

4. Johanna Tukiaisen elämän uutisarvon totaalista laskemista. Ja koko ihmisen rauhan jättämistä. Media repii ihmisiä riekaleiksi ja satuttaa eniten niitä, jotka eivät osaa itse itseään puolustaa. Raakaa, mutta niin se vaan menee.

5. Asioiden ja elämän sujumista ja selkeytymistä. Viimevuodet ja kuukaudet ovat olleet itselleni hvyinkin rankkoja ja haastavia, toivon että pikkuhiljaa saisin kiinni omasta elämästäni ja pääsisin nauttimaan siitä, ainaisen murehtimisen sijaan.

6. Suurta rakkautta. Miun sisään on asennettu automaaattinen rakastamis-kone, se hajoittaa koko tytön jos ei pääse hyösyntämään itseään!

7. Tärkeiden ja ihanien ihmisten pysymistä elämässäni. Ilman lähimmäisiäni en olisi mitään. Tarvitsen heitä ja tarvitsen myös itse olal tarvittava. Pohjimmiltaan uskon jokaisen elämän perustuvan samalla ajatukselle.

KUUSI ASIAA MITÄ TEET ENSIMMÄISENÄ KUN HERÄÄT:

(kuva)

1. Hyppään Siniseen rakkauteeni. Eiköhän tästä ole jo jauhettu. Seuraavaan ->

2. Puen villasukat. Varpaiden lämpötaso vaikuttaa koko kehoon. Villasukat on kesälläkin tärkeitä.

3. Avaan tietokoneen. Se on vaan pakko!

4. Tarkistan päivän horoskoopit. Jotta tiedän edes suunnilleen, mitä päivä voi tuoda tullessaan (Taikauskoinenko?)

5. Luen sähköpostit ja facebookin. Se vaan täytyy tehdä heti aamusta.
6. Käyn vessassa. Niin. Ennen tää olis ollut ekana, mut nykyään oon oppinut pidättelemään. Jee hyvä Nipsu!

VIISI IHMISTÄ KETKÄ TIETÄVÄT ENITEN MURHEITASI?

(kuva)

1. Linda. Pikkusiskon oikeuksilla väitän, että on osittain isosiskon velvollisuus kuunnella murheita ja huolia. Onneksi meillä tämä toimii molemminsuuntaisena.

2. Mikkeliläinen. kahdentoista vuoden hullu ystävyys tekee tehtävänsä. Oikeastaan avautuminen ja kaikista vaikeimpien asioiden jakaminen on tullut repertuaarimme vasta äskettäin, mutta olen onnellinen että edes nykyään pystymme puhua miltei kaikesta.

3. Mari. Kun kokeaa samoja asioita samassa paikassa samaan aikaan, on helppo ystävystä ja luottaa.

4. Kaveri1 Erilaisuuksistamme huolimatta tästä tytöstä on tullut lyhyessä ajassa todella tärkeä ja luotettava, hyvä niin.

5. Psykologi. Juurikin asioiden jauhamisen, penkomisen ja juuria myöten tutkimisen takia tarvitsen kavereiden lisäksi ammattimaista kuuntelijaa. Luonteeni vain on sitä laatua, että asiat täytyy saada selvitettyä perinpohjin, ja aina pelkät kaverit eivät riitä.

NELJÄ ASIAA, JOISTA OLET RIIPPUVAINEN:

 

(kuva)

 1. Rakkaus, hellät tunteet, lähellä olo, söpöily. Niinkuin jo aiemmin mainitsin, se on se sisäinen rakastamis-kone

2. Ystävät ja sukulaiset, läheiset suhteet. Tämänkin perustelin jo ylempänä, niitä, tai siis heitä, vain tarvitsee. Yksinkertaista.

3. Juoruaminen + haaveilu. Ah, kukapa ei olisi riippuvainen pienestä raportoinnista ja pilvilinnoista? (;

4. Tietokone + netti. Eikai tätä tarvii enää perustella? Vaikka tarvis, niin en sitä tee.

KOLME KAUNEINTA ASIAA, MITÄ SINULLE ON SANOTTU:

(kuva)

1. "Vaikka et ookaan yleistiedon osalta kovinkaan fiksu, sulla on tosipaljon elämän ja kokemuksien tuomaa järkeä, sellaista tervettä maalaisjärkeä!" Lauseeseen kiteytyy mielestäni osuvasti kok olemukseni. Se kaikki, mitä itsessäni rakastan ja pidän söpönä.

2. "Ihanaa, että kerroit ton mulle, kivaa et oot mun kaveri!" Kuka ei voisi pitää tätä kauniina?

3. "Mulla on ikävä sua." Yleishyödyllinen, hellyyttää aina. Tulee olo, että minusta kai sittenkin pidetään ja olen jollekin jotakin.

KAKSI ASIAA MITÄ PELKÄÄT ENITEN:

(kuva)

1. Läheisten ihmisten menettämistä, lopullisesti yksinjäämistä. No se ihan sama mikä on ollut jo kaksi kertaa, mainitessa lähipiiri ja ystävät. Kun ilman niitä ei vaan pärjää. Eikä onneksi tarvitsekaan.

2. Vammautumista, kontrollin menettämistä itseensä ja koko elämän. Vaikka vammautumisen pelkoon liittyy myös ulkoisia pelkoja, eniten pelkään jäämistä kokonaan toisten huolessapidon varaan, itseilmaisun puutetta ja aistien menetystä. Asioita, joiden kautta tiedän ja tunnen eläväni. Olen myös sen verran kontrollifriikki, että jos asiat ei ole tai mene niinkuin olen suunnitellut, sekoan. Ja jos en pystyisi kontrolloimaan enää mitään, hajoisin lopullisesti.

YKSI TUNNUSTUS:

(kuva)

1. Kähmäsin koko jutun Nelliinalta, vaikka yritän kaikkeni välttää "massa-bloggailua". Olen varmasti maininnut asiasta, että haluan tuoda blogimaailmaan ja koko elämään oman leimani, kirjoittaa ja näyttää asioita jotka minulle ovat tärkeitä ja sydäntä lähellä. Syy tähän hetkelliseen hairahdukseen johtuu kuitenkin siitä, että mielestäni tämänkaltainen gallup oli juuri sopiva ja sain tämän kautta tuoda itseäni esille haluamallani tavalla. Poikkeus vahvistaa säännön!

Ja hei, ei se oo niin vakavaa! (;

Pikkuapuja

 Seppälän nettisivuilla on skaba, jonka pääpalkintona komeilee 1000 euron matkalahjakortti sekä oma printtimallisto Seppälään.

Loppuen lopuksi kilpailun voittajallehan tuo on suhteellisen surkea diili, jos miettii kuinka paljon Seppälä kerää voittoa kyseisellä mallistolla ja kuinka paljon itse "suunnittelija" tästä hyötyy. Itseäni kuitenkin hieman arveluttaa kilpailun säännöt, joissa mainitaaan että osallistumalla henkilö luovuttaa kaikki oikeutensa työhön ja Seppälä pidättää oikeuden käyttää kaikkia tehtyjä töitä markkinoinnissaan.  Eli järjellä ajateltuna, ilmaista työvoimaa. Mutta jos kilpailu on kuitenkin suunnattu nuorille ja osallistua sa a kuka vaan, on tämä mielestäni oiva ponnahdusikkuna kenelle tahansa, jolla on vähänkään kykyjä.

Tästä kaikesta kritisoinnista huolimatta tykkäsin ideasta ja päätin osallistua. Alla olevaa, tekemääni moodboardia klikkaamalla pääsee äänestämään työtäni, ja ylläolevasta linkistä pääsee itse osallsitumaan ja stekkailemaan sääntöjä vielä tarkemmin. Mikäli matkafiilis ja rennot vaatteet miellyttää silmääsi, ni käy auttamassa mua ja antamassa ääniä!

Mikä sä olit ennen ja mikä sä oot nyt?

LTCF on ollut pian pystyssä vuoden, Nicole sen takana reilut 21 vuotta (tai riippuu siitä mistä pystyssäolo aletaan laskea..) Ajattelin että nyt olisi hyvä aika vähän valoittaa sitä, miksi minusta tuli se mitä minä nyt olen. Ja mikäs olisikaan parempi keino, kuin kaivaa parit valokuvat kehiin!

Tämä äitienpäiväkortista kopioitu kuva on ainut, minkä tähän hätään sain vauva-ajoiltani kaivettua. Olen siis tuo pienen pieni nyytti äiskän sylissä. Sitä pienuutta ei tosin kauaa kestänyt..

Vuoden vanhana painoin reilut 16 kiloa, joka on samanverran kuin 4,5 vuotias velipuoleni tällä hetkellä.. Kuvassa oleva mekko on tuotu siskolleni pariisista, mutta koska mekko oli 2 vuotta vanhemmalle siskolleni liian iso, päätti äiti pukea sen kuvaa varten minulle.. Harmi vaan, että vararenkaistani johtuen mekko jouduttiin leikkaamaan sivuvaumoista auki että se ylipäänsä saatiin päälleni :D

 

Kolme vuotiaana painon nousu oli onneksi jo laskemaan päin, ja päässä keikkuva rusettihökötys puhuu puolestaan; tyylilyyli jo pienestä pitäen! En ole ihan varma mitä nämä kuvat on, nimittäin muistini ja äidin puheiden mukaan jokaikinen kerta kun olisi ollut kerhokuvaukset tms, niin tällä tytöllä oli naama ruvella. Näistä kuvista ei kuitenkaan naarmun naarmua näy.. Ehkä kiitos kuuluu äidin peitepuikolle, mitä muistan saaneeni naamaani useammankin kerran kun äiti yritti saada tästä rämäpäästä jollain keinoin kuvauskelpoista lasta :D

 

Vaikka ikäeroa minulla ja pikkuveljelläni kuukautta vajaa 4 vuotta, olemme silti pienestä pitäen olleet oikein parivaljakko. Siinä vaiheessa kun pikkuveikka alkoi jo asioista tajuamaan, oli isosiskoni sen ikäinen että kaverit kiinnosti tylsiä pikkusisaruksia enemmän, joten Paten kanssa rymyttiin sitten yhdessä. Huomatkaa eritoten Paten ilme ja säälittävä pukin rääpäle; miten tommonen on voinut mennä läpi kellekään lapselle?! :D

Kahdeksan vanhana olimme muuttaneet jo uuteen kotiin ja nuorimmainenkin siskoni oli syntynyt. Veikkaan tämän kuvan olleen salaotos Saran ristiäisistä. Mikään ei ollut hauskempaa, kun napata vanhempien kamera ja salaa räpsiä filmi täyteen mitä mielenkiintoisempia otoksia. Äidin ilmeet oli aina hupaisia, kun sai paperikuvat käteensä.. :D Tämän suhteen nykyisen digi-ajan vanhemmat, joiden lapset ovat kuvaamiseen ja poseeraamiseen taipuvaisia, taitavat olla piirun verran onnekkaampia, kun ei tarvii tuhlata rahaa "ylläri-kuvien" kehittelyyn.

Ala-asteelta asti olen ollut tarkka vaatteistani ja pukenut päälleni vain sitä mikä miellyttää silmääni. Aina tuo tyylisilmä ei kuitenkaan ole ollut paras mahdollinen, pinkki kauluspaita ja adidaksen tuulitakki puhukoon puolestaan..

Kuvien muokkauksen jalon taidon taisin löytää joskus yläaste-aikoina, kun kirjaston tietokoneilta löyty photoshop. Aika pitkään "muokkaaminen" oli minulle kontrastien ja värien säätöä sekä tekstin lisäystä, ihan niinkuin yllä näkyy. Kuva ei nyt muuten ole ehkä ihan parhaimmistoa, mutta kertoo aikapaljon siitä mitä 14-15 vuotiaan Nicolen päässä on liikkunut..

Kuva on otettu Toukokuussa 2004, samana päivänä kun serkkuni, kummipoikani sisko syntyi. Mekko on itsetehty ja muistaakseni edelleen jossain paikassa nimeltä jemma, ei tosin tuo resorituubi menisi päälleni enää edes änkemällä.. Hieman naurattaa tuo kuvaan ängetty teksti "i'm feel like a girl", tennareissa, kulahtaneessa hupparissa ja kahdella kavennuksella, reunojen päärmäämisellä ja halterneckin ompelemisella se tyttöyshän oikein pursuaa!

Yläasteen loppupuolella hiukseni alkoivat vaihtaa väriä aika tiuhaan, 13 vuotias naapurinkilttityttö-blondi luukilla varustettu tyttö alkoi pesemään hiuksensa mäntysuovalla ja väriksi vaihtui kirkkaanpunainen. Takkutukka tytön lempparivaatteisiin kuului sateenkaaren väriset polvisukat, boyfriendmalliset farkut (edelläkävijä!) käärittyinä ja siskon ompeleman vlkoinen fleece-huppari. Väri kuitenkin haalistui yllättävän nopeasti eikä aina kerennyt ajallaan värjätä takaisin punapääksi, niin sillontällöin joutui vähän rauhoittua ja hiihdellä haalistuneen kulahtaneilla oransseillä haituvilla. Näin jälkeenpäin snaottuna, mikään ei olisi voinut olla kamalempaa :D Harmi ettei tästä peikkotyttö-vaheesta ole kuvia, en tiedä mihin ne kaikki on kadonneet!

Yläasteen jälkeen ei opiskelupaikkaa ihan heti löytynyt, kun kymppiluokkakaan ei pahemmin kiinnostunut. Hiukset värjäänty ensimmäistä kertaa tummanruskeiksi ja meikkiä länttääntyi naamaan hippasen liikaa..

Kesä 2006 oli suhteellisen rankkaa aikaa erottuani ensimmäisestä vakavasta suhteestani (joka kesti huimat 1v3kk o/ ) Mutta onneksi silloinkin oli perhe ja sisarukset tukena (: Hiukset näköjään värjäyty takaisin punertavan ruskean, mutta tälläkertaa jätettiin jo mäntysuovat sun muut tupeeraukset pois.

2007 keväällä, reilu 17vuotiaana kaivettiinkin taas villi kortti hihasta ja hiukset lyheni radikaalisti. Puhdas punainen tuli taas takaisin ja omasta mielestäni näytin rekkalesbolta enemmän kuin koskaan..

 

 Onneksi kuitenkin hiukset kasvaa ja väriäkin saa vaihdettua, Saman vuoden Heinäkuussa (2 viikkoa ennen täysi-ikäistymistäni o/ ) pääsin käymään Kolilla ensimmäistä kertaa ja tyylikin oli muuttunut aika paljon yläasteaikoja hillitymmäksi. Nyt tykkäsin hiuksistani todella paljon ja samankaltainen malli ja väri pysyikin suht pitkään.

20vuotis synttäreilleni ompelin itse mekon ja muistan edelleen kuinka villiltä tuntui tanssia Onnelan pöydillä tietäen, ettei ole enää teini, mutta silti on koko maailma avoinna. Voi sitä! :D (Ja herranjumala, eihän siitä ole kuin vasta 1,5v?!)

Oikeastaan aina viime kevääseen saakka ulkonäköni pysyi suht samana. Hiukset tietty kasvo ja välillä vähän lyhennettiin, mutta mitään radikaaleja muutoksia ei tapahtunut. Paitsi Toukokuussa, kun päätin normaalin tummanruskean hiusvärin sijaan valitakin blondin, ja koko kesän kestäneen blondausoperaation jälkeen olen pitkästä aikaa taas vaaleahiuksinen, ekaa kertaa elämässäni platinablondi.

Näitä kuvia katsoessani huomaan, että eipä tässä paljoakaan olla muututtu. Ihmiset ympärillä on jonkun verran vaihtuneet, mutta tärkeimmät ovat pysyneet. Mielenkiinnon kohteet ja harrastuksetkin ovat pysyneet samana, mitä nyt taidot kehittynyt ja tehtävät muuttuneet haastavimmiksi. Tämmönen Nippe mie oon aian ollut, ja toivottavasti ne hyvät puolet itessäni tulee myös minussa pysymään (:

Tähän on hyvä lopettaa tältä erää:

♥

Mitä sitten, kun kaikki kyllästyttää?

Ei, en ole kyllästynyt jouluun, mutta nyt tuli mieleen aihe josta tekee mieli kirjoittaa, huolimatta kalenterin kertomasta päivästä.

Eksyin sattumalta tässä löhötessäni muutamiin uusiin blogeihin. Törmäsin kirjotuksiin, jotka ovat muhineet omassa mielessäni jo tovin, mutta en ole saanut niitä vielä sen koommin ajatuksen tasolle. Eräässäkin blogissa, jonka kirjoittaja oli itseäni ainakin reilu puolet vanhempi, oltiin pohdittu muotiblogien ja plusmiinus parikymppisten tyttöjen blogeja. Sitä kuinka tyhjänpäiväisiä ne ovat ja kaikkien tyylit kopioita toisistaan. Ja pidemmän päällehän se pitääkin paikkansa.

Jos nyt katsoo esim. blogilistalla keikkuvaa kärkikymmenikköä, niin kuinka laajasti kyseiset blogit eroavat toisistaan? Suurimmassa osassa puidaan samoja ajankohtaisia asioita, usein jopa toisiaan muistuttavilla sanakäänteillä. Omaa tyyliään esittelevät ottavat päivän asu-kuvansa sillä iänikuisella parvekkeellaan tai rappukäytävässään ja ne vaatteetkin on useimmiten perus hennesiä tai ginatricotia. Eihän siinä mitään, tietysti yhdistelykyky ja väri- ja tyylisilmä on jokaisella erilainen, mutta silti. En nyt kuitenkaan väitä, että nämä blogit olisivat täysin toistensa klooneja, vaikka pitkälti samaa sisältöä eri paketeissaan tarjoilevatkin.

Ja miten minä sitten eroan tästä joukosta? No ainakin sillä, että kirjautuneita lukijoitani on tasan kuusi (Terkut teille kaikille urheille!) ja ylipäänsä vuorokauden lukijamääräni keikkuvat yleensä siinä kahdenkymmenen molemminpuolin. Mutta eihän lukijamäärät vielä paljoakaan sano, itse olen ainakin törmännyt ihan ältsin hyviin blogeihin jotka vetävät ihan samalla lukijamäärällä kuin itsekin ja vastaavasti taas kirjotusvirheitä ja rakeisia kuvia pursuavia päänsärkyobstikkeleitä joiden lukijalistoilla roikkuu enemmän nimiä kuin esim Pupulandian (Jota itse luen ja rakastan mielettömästi!) listoilla.

Ja niin, ihan samaa tusinamassaa omatkin vaatteeni ovat, vaikken vieläkään pidä tätä pelkkänä muoti- tai tyyliblogina. Pyrin edelleen välttämään samankaltaisten kuvaustaustojen yms toistoa ja pyrin välittämään niin kuvien kuin tekstinkin kautta omaa persoonaani ja sitä, mitä minä olen. (asiasisältöisten postausten) postaustahtini ei ole mikään päätä huimaava, mutta yritän perustella sen itselleni sillä, että laatu korvaa määrän.

Uskon kuitenkin, että niin LTCF'ään kuin myös kaikkiin muihinkin blogeihinkin pätee yksi ja sama pohja-ajatus; kehittyä siinä, mitä ikinä tekeekin. Kehittyminen ei taas ole kovinkaan nopea prosessi ja tulokset näkyvät vastah yvin pitkällä aikavälillä, mutta pitämällä sillointällöin pieniä katsauksia niin omaan kuin muidenkin blogien historiaan, löytää varmasti asioita, joissa on parantunut ja joissa sitä kehityksen varaa vielä on.


Kuvista kiitos nuorimmalle siskolleni, lämpösten (mutta ei niin kauniiden:D) kenkien sekä maailman lämpösimmän huivin lainasta kiitokset sille toiselle pikkusiskolleni (ja ihanallä äidille joka huivin on neulonut<3). Kikkurahiusten salaisuuden kerron myöhemmin, mutta sen verran paljastanen, että yhdestä paketista kuoriutui eilen jotain erittäin kuumaa, nopeaa ja helmiäisillä päällystettyä (;

Unelmien lastenhoitaja

Mikäli suklaaähky pakottaa sohvalle köllimaan masunsa viereen, ei hätä kuitenkaan ole tämännäköinen. TV2:nen tuo nimittäin kaikkien aikojen ihanimman lastenhoitajan taas jokaisen kotiin, heti 12.30:

kuva

Niimpä, Maija Poppanen! Itse olen kyseisen 46vuotiaan klassikon nähnyt viimeksi varmaan lähemmäs 15 vuotta sitten, joten voitte vain kuvitella kuinka innoissani tätä odotan. Jo reilu vuoden päivät itselläni on ollut tarkoituksena myös lukea kirja, jonka pohjalta tämäkin elokuva on tehty, mutta jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Jännityksellä kuitenkin odotan, kuinka radikaali ero tämän jopa siirappisenkin filmin ja alkuperäisen kirjan superoptihupilystivekkuloistokaisen päähenkilön luonteessa räiskyy (;

ps. Omien hatarien muistikuvien ja netin mitä kattavimman kuvahaun perusteella luvassa on myös 1900-luvun alun tyylille uskollisia mekkoja ja muita asukokonaisuuksia yllinkyllin, unohtamatta iki-ihanaa matosta käärittyä veskaa ja papukaijapäistä sateenvarjoa!

Jump in your Jumpin!

Kerta näiden kuvien kanssa kesti viikkoja, niin nyt niitä on luvassa sitten oikein roppakaupalla! Nauttikaa ja kuolatkaa vielä pikkasen tätä suloisuutta!

Vaikka asiaa on täällä jo puitu enemmän kuin tarpeeksi, niin silti vielä yhdet kiitokset Moumoun Iinalle ja koko Jumpinille, kahdenviikon intensiivikäytön jälkeen voin myöntää, että haalari oli ehdottomasti lempparein voittoni ikinä!

Nyt lupaan laittaa läppärin nukkumaan ja siirtyä joulupöytään, nälkä on mitä suurin!!

Lämpöisen söpöisää joulua kaikille!

Ei enää yhtään yötä!

Jouluperinteitä on varmasti yhtäpaljon kuin joulunviettäjiäkin. Joulukirkko, aattoaamun riisipuuro, aamulahja, lumiukko, joulupukin kuumalinja. Jokainen, edes kerran joulua viettänyt ymmärtää varmasti mistä puhun. Vaikka traditiot muuttuvat ja ovat perheittäin hyvinkin erilaisia, on yksi niitä yhdistävä tekijä; nimittäin fiilis. Puhuttaessa hyvistä ja mieleenpainuvista, odotettavista jouluperinteistä, luultavasti suurimmalla osalla niihin liittyy rakkautta, lämpöä, turvallisuutta ja rauhaa. Oli ne sitten mitä tahansa, perheen yhteisistä lautapeli-hetkistä yksinäisiin aattoyön kävelyretkiin hiljaisilla kaduilla tai yösyöpöttelyyn, on jokainen niistä osa joulun taikaa.

 Taian täyteistä joulua kaikille!

2 yötä

Virallista luukkua ei tänäänkään tipu, mutta fiilistellään vähän lisää eilistä joulumaata. Kuvista kiitän Mikkeliläistä (ja neidin uutta Canon 500D:tä).

Jumpinin myötä olen laiskistunut hurjasti, tässä kun on viikon päivät löhönnyt kotona fleece-vuorisessa haalarissa, ei todellakaan tekisi mieli astua jallakaan ulos pakkaseen.  Haalari päällä ei kuitenkaan sovi lähteä hienostuneille ystävyys-treffeille, joten jalkaan oli pakko vetää farkut (oikeesti tregginssit mutta vihaan sitä sanaa yäk) ja pitkä villapaita, ei nyt ihan niin kotivaatteet mutta silti lämmintä ja mukavan tuntuista (:

 Ja jottei totuus pääsisi kokonaan unohtumaan, niin haluan näyttää teille kaikista ihanimman hymyni, mitä osaan kasvoilleni taikoa;

Hiphei, ylihuomenna saa lahjoja! Ja ruokaa namjee!

Joulumaa

Kävin tänään Mikkeliläisen kanssa juhlistamassa joululoman alkua tutustumalla Kampin Joulumaahan. Nähtiin joulupukki, ihasteltiin karusellia (ja hypättiiin jopa kyytiinkin) ja sain vihdoin ja viimein tietokoneeni usb-portit toimimaan, eli jeeee tuoreita kuvia vihdoinkin!

Niin ja siellä oli myös tuhannen söpösiä jääkarhuja, haluan tommoset pehmokaverit kotiini hetihetiheti!!!!

Ja löyty kanssa yks vähän ilmeikkäämpi tonttutorvelo, hihi :P

3 yötä

jouluun on, laskin aivan itse kun muistin taas syntymäpäivät yhden tyttösen. Palataanpa ajassa hieman taaksepäin, koska tää tyttö rakastaa muisteluita. .

Tasan 13 vuotta sitten äiti oli juuri lähtenyt synnärille. Meidän koko koti oli täynnä pahvilaatikoita sun muuta muuttosälää, elämäni ensimmäiseen muuttoon oli aikaa tasan 10 päivää. Jouluun sitäkin vähemmän ja voin kertoa että se oli ehkä elämäni hektisin joulu! Äiti (ja silloinen vauva-sisko, nykyään jo vähän isompi..) pääsivät kotiin vasta aatto-aamuna ja jouluvalmisteluita oli hoitamassa isäpuoleni ja tämän äiti, joita ei nyt kumpiakaan voi miksikään keittiöihmeiksi sanoa (anteeksi nyt vaan, mutta se palaneen kinkun käry palaa edelleen sieraimiin jo pelkästä ajatuksesta!) Niin ja jouluvalmisteluiden lisäksi oli hoidettavana myös me neljä lasta, 10, 8, 4 ja 1,9 vuotiaat..

Sinä jouluna sain lahjaksi ihan ensimmäisen cd-soittimeni. Tosin täysin omani se ei ollut, vaan saimme sen yhteiseksi isosiskoni kanssa. Soittimen lisäksi saimme myös Spice Girlsien spiceworl-cd:n ja voi sitä riemun ja ilon määrää, mitä ihka eka oma (yhteinen mutta kuitenkin oma) cd voikaan tuottaa! Edelleen kuullessani tuon levyn biisejä, muistuu mieleeni ne fiilikset ja tekemiset, mitä puuhailtiin aatto-iltana uuden levyn pyöriessä soittimessa. Ja hei cd-soitin, se oli ihan mieletön juttu 8 vuotiaalle Nicolelle jouluna 1997!

Joulumuisteloista tosiaan siihen yhteen onnentoivotukseen;

(Ja megasti onnea virallisen teini-iän alkamisesta;)